Olet täällä: Wiki
Takaisin WIKI indeksin etusivulle
Artikkeli kuuluu kategoriaan : Aloittelijat
Saatteeksi uusille havaitsijoille
Tämä artikkeli on tarkoitettu "pelin avaukseksi" uusille muuttujahavaitsijoille.
Saatteeksi
Muuttujien havaitseminen on pitkäjänteistä ja antoisaa havaintotyötä. Muuttujahavaitsemisessa tavalliset tähtiharrastajat voivat tehdä havaintoja, joista on iloa paitsi harrastajalle itselleen, niin myös todellista hyötyä alan ammattilaisille. Suurin osa viimeisen 100 vuoden aikana tehdyistä muuttujahavainnoista on tehty harrastajien voimin.
Havaintoja voi tehdä vaatimattomilla ja edullisilla välineillä. Paljain silmin voi havaita toistakymmentä muuttujaa ja kiikarilla määrä nousee satoihin. Pienellä kaukoputkella kohteiden määrä nousee tuhansiin.
Kalliita investointeja ei tarvita. Esimerkiksi CCD-kamera tai tietokoneohjattu GOTO-kaukoputki ei ole välttämätön hankinta. Voit aloittaa havaitsemisen niillä laitteilla, jotka olet jo hankkinut.
Näin ollen kuka tahansa voi aloittaa jännittävän ja antoisan muuttuvien tähtien havaitsemisen.
Miksi muuttujia havaitaan?
Vaikka tähtiä on havaittu yhtä kauan kuin ihmisiä on ollut maapallolla, emme vieläkään tiedä kaikkea. Muuttuvien tähtien tutkiminen on aina ollut keskeinen osa tähtitiedettä. Tähtien kehityksestä ja evoluutiosta on saatu tärkeätä tietoa muuttujia havaitsemalla.
Harrastajan näkökulmasta työnjako on kuitenkin selkeä: harrastajat tekevät havainnot ja tiedemiehet tekevät varsinaisen tieteen. Tämä työnjako, josta on ollut iloa molemmille osapuolille, on toiminut hyvin jo yli sata vuotta.
Harrastajille osallistuminen tieteen tekemiseen on antoisa kokemus ja se tuo harrastukseen uudenlaista mielekkyyttä. Tiedeyhteisö sen sijaan hyötyy mittauksista, jotka ovat tieteen tekemisessä elinehto.
Miten havaintoja tehdään?
Yksinkertaisimillaan havaitseminen on tähden kirkkauden mittausta. Muuttujien kirkkaus muuttuu ajan kuluessa, joten tähteä pitää havaitaan usein. Mittausten perusteella syntyy ns valokäyrä (katso: [Valokäyrä]).
Valokäyrä dokumentoi tähden elämää. Se kertoo miten tähden kirkkaus on muuttunut aikojen kuluessa. Valokäyriä analysoimalla voidaan päätellä mm tähden tyyppi ja periodi. Valokäyriä käytetään myös teoreettisten tähtimallien vahvistamiseen.
Astrofyysikot mallintavat supertietokoneilla synteettisiä valokäyriä ja vertaavat niitä oikeiden tähtien valokäyriin. Menetelmällä pyritään vahvistamaan tai kumoamaan teoreettisia tähtimalleja.
Muuttujasta on tehtävä useita mittauksia pitkän ajan kuluessa. Joitakin kohteita joudutaan havaitsemaan kuukausia tai vuosia (tai vuosikymmeniä!) ennenkuin kohteen luonne on selvitetty.
Havaintoja tarvitaan paljon
Koska havaintoja tarvitaan paljon, tarvitaan myös havaitsijoita paljon. Itse asiassa havaintojen tekijöistä on aina pulaa. Kohteita on kymmeniä tuhansia ja useimpia niistä ei havaita riittävästi tai ei lainkaan. Luetteloista löytyy runsaasti ns "unohdettuja kohteita", jotka odottavat vuoroaan.
Koska havaitsijoista on aina pulaa, eivät tiedemiehet pysty seuraamaan niin montaa muuttujaa, kuin olisi tarvetta. Vain muutamasta tähdestä on pystytty laatimaan suhteellisen aukoton valokäyrä. Pisimmät valokäyrät kattavat hieman yli sadan vuoden ajanjakson. Useimpien tähtien mittauksissa voi olla pitkiäkin taukoja, joka näkyy aukkoina valokäyrässä. Luonnollisesti valokäyrä, joka on katkonainen on ongelmallinen, koska katkoksen kohdalla ei ole saatavissa tietoa tähden toiminnasta.
Miten aloittaa?
Ensimmäinen askel on hankkia oikeat tähtikartat. Tavalliset tähtikartat eivät sovellu muuttujien havaitsemiseen. Aluksi kannattaa keskittyä vain kouralliseen kohteita ja valita kohteet siten, että niiden löytäminen on helppoa.
Hyviä kohteita jotka soveltuvat aloittaville havaitsijoille on listattu sivulla Ensimmaiset Kohteet.
Lyhyesti aloittelevan havaitsijan ensimmäiset askelet ovat:
- 1. Hanki kartat
- 2. Tutustu eri tyyppisiin muuttujiin (lue kirjallisuutta)
- 3. Aloita rohkeasti havaintojen tekeminen. Kysy, jos tarvitset apua.
- 4. Raportoi havainnot eteenpäin
Aivan aluksi voit lukea suomenkielisen ohjeen miten muuttujia havaitaan.
Jos tarvitset apua muuttuvien tähtien havaitsemisessa, voit ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen. Sähköpostiosoite on mika at semiregular dot com
Ursalla on myös muuttuviin tähtiin erikoistunut sähköpostilista. Listalle voi liittyä tältä lomakkeelta:
http://www.ursa.fi/cgi-bin/majordomo?muuttuja-l&ro
Listan kautta voi kysyä neuvoa ja saada apua pulmatilanteissa. Listalle voi myös lähettää omia havaintoja muiden kommentoitavaksi. Suomessa on nykyään (2011) noin parikymmentä muuttuvia tähtiä aktiivisesti havaitsevaa harrastajaa. Toiminta on havaitsijoiden kesken varsin aktiivista. Suomalaisten havaitsijoiden havaintoja löytyy niin semiregular.com palvelusta kuin amerikkalaisesta www.aavso.org tietokannasta.
Kotimainen semiregular.com palvelu on kerännyt muutamassa vuodessa noin 14000 (kotimaista) muuttujahavaintoja. Määrä on toki pieni jos sitä vertaa yhdysvaltalaisen AAVSO-yhdistyksen havaintomassaan joka on noin 20 miljoonaa. Sen keräämiseen on mennyt yli sata vuotta.
Lokakuu 2009
Mika Luostarinen